Suomi kohtaa tänään iltapäiväpelissä kisaisäntä Ranskan. Leijonat aloittivat turnauksensa voitolla Valko-Venäjää vastaan. Niukka 3-2 -voitto tarjosi positiivisia asioita Leijonien pelistä, mutta mietittävääkin jäi. Suomi aloitti ottelun todella pirteästi ja etenkin ykkösnyrkki Sebastian Aho – Valtteri Filppula – Miro Aaltonen piti Valko-Venäjää täysin vastaantulijana. Suomi siirtyikin nopeasti 2-0 -johtoon Ahon ja Oskar Osalan maaleilla. Toisessa erässä Leijonien terävin kärki pelistä tylsyi ja Valko-Venäjä onnistui luomaan laadukkaita maalintekopaikkoja. Suomen maalia vartioinut MM-debytantti Joonas Korpisalo pelasi moitteettoman ottelun vaikka pieni kömmähdys oman maalin takana tarjosikin Valko-Venäjälle maalin. Suomen on hiottava pelitapaansa ja pystyttävä pitämään pelirytmistään kiinni. 63 Lukukerrat
MM-kisat
Kanada pelaa jääkiekon maailmanmestaruudesta huomenna kello 21:15 alkavassa loppuottelussa. Kanadan ja Venäjän välinen välierä alkoi kovalla taklauspelillä ja Venäjän hienoisella hallinnalla. Venäjä odotutti Kanadan supertähtiä ja piti täten pelin näpeissään. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin pyöreässä tasatilanteessa. Toisessa erässä Venäjä iski kaksi upeaa osumaa, jotka olivat kuin vanhan punakoneen oppikirjasta. Nopeat vastahyökkäykset ja maalinedussyötöt poikittaissuunnassa veivät Venäjän kahden maalin karkumatkalle. Maalit viimeistelivät Jevgeni Kuznetsov ja Nikita Gusev, joista jälkimmäinen maalasi ylivoimalla. Kanada pääsi aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla ja Mark Scheifelen ohjaama osuma aloitti vaahteralehtien kirin. Venäjä oli käytännössä koko erän sillassa ja kanadalaiset hyödynsivät itänaapurimme paniikin. Vajaa viisi minuuttia ennen päätössummeria Nate […]
Jääkiekon MM-kisoissa pelataan tänään välierät. Illalla finaalipaikasta pelaavat legendaarinen taistelupari. Voiko tästä lauantai-ilta parantua? Ruotsi eteni neljän parhaan joukkoon ja mitalipeleihin pudottamalla Sveitsin puolivälierässä 1-3. Tre Kronorin takuumiehenä häärännyt William Nylander teki maalin ja syötti Nicklas Bäckströmin 0-1-osuman. Alexander Edler teki sinikeltaisten kolmannen osuman. Sveitsin loppurynnistys jäi lopulta piippuun, eikä vähiten 2-3-kavennusosuman hylkäämisen vuoksi. Kiekko ohitti Henrik Lundqvistin ennen tuomarin vihellystä, mutta se jäi raitapaidoilta huomaamatta. Suomi puolestaan pudotti nuoren ja väkivahvan USAn mitaliotteluista, kun Mikko Rantanen ja Joonas Kemppainen säestivät Leijonalauman 0-2-voittoon. Yhdysvallat eivät päässeet pelaamaan täysin omilla vahvuuksillaan, eivätkä näin ollen onnistuneet yllättämään Suomen maalia vartioinutta Harri Säteriä. […]
Jääkiekon MM-kisoissa pelataan tänään välierät. Iltapäivän kamppailussa finaalipaikasta taistelevat jääkiekon jättiläiset. Kanada varmisti paikkansa mitalipeleissä torstaina kaataessaan kisaisäntä Saksan 2-1 puolivälierässä. Vaahteralehtipaitojen osumista vastasivat Mark Scheifele ylivoimalla ja Jeff Skinner, jonka maaliin Scheifele tarjosi syötön. Venäjä puolestaan löi Tshekin puolivälierässä lukemin 3-0. Maalintekijöinä kunnostautuivat Dmitri Orlov, Nikita Kucherov sekä Artemi Panarin. Jääkiekon mahtimaat ovat kohdanneet toisensa 2000-luvulla seitsemän kertaa MM-tasolla. Kanada on voittanut niistä kolme ja Venäjä neljä. Alla on esitettynä joukkueiden tilastotietoa kuluvista kisoista. Maalivahtipelaaminen Maalintekotehokkuus Ylivoimapelaaminen Alivoimapelaaminen MM-välierä Kanada-Venäjä kello 16:15 41 Lukukerrat
Jääkiekon MM-kisoissa alkusarjat on saatu pakettiin ja tänään pelataankin jo kuolemanottelut. Pirteä Sveitsi haastaa alkusarjassa kompuroineen Ruotsin. Sveitsi-Ruotsi kello 21:15 Alkusarja oli Ruotsille vaikea, mutta materiaaliero on valtava heidän hyväkseen tässä ottelussa. Se kuitenkin vaatii sen, että Ruotsi malttaa puolustaa järjellä eikä hyökkää innokkaasti koko ottelun ajan. Viisikkotason hyökkääminen on myös Ruotsilla selkeästi Sveitsiä parempaa, joten länsinaapuri etenee tästä suhteellisen vaivattomasti mitalipeleihin. Arvio: Sveitsi 0-1, Ruotsi 3-4 57 Lukukerrat
Jääkiekon MM-kisoissa alkusarjat on saatu pakettiin ja tänään pelataankin jo kuolemanottelut. Kisaisäntä Saksa saa vastaansa istuvan maailmanmestarin. Kanada-Saksa kello 21:15 Molemmilla joukkueilla on sama pelifilosofia, mutta taitoero on järkyttävä Kanadan eduksi. Molemmat joukkueet pelaavat fyysisesti, joten erikoistilanteita tullaan näkemään ottelussa paljon. Kanadalla on kuitenkin selvästi parempi ylivoima sekä alivoima, joten Saksalle on tulossa lähes mahdoton iltapuhde, vaikka joukkue kotiyleisönsä edessä pelaakin. Saksa saanee muutaman vastaiskupaikan, kun Kanada hyökkää liian innokkaasti, mutta silti joukkue ei pysty haastamaan hallitsevaa maailmanmestaria tämän ottelun voitosta. Arvio: Kanada 5-6, Saksa 1-2 66 Lukukerrat
Jääkiekon MM-kisoissa alkusarjat on saatu pakettiin malliikkaasti ja tänään pelataankin jo kuolemanottelut. Myös urheiluviihteen pitkävetovihjeet napsuivat mukavasti! Ennakkoon tasaisin puolivälierä pelataan Venäjän ja Tshekin välillä. Venäjä-Tshekki kello 17:15 Kenties ainoa puolivälierä, jossa on pieni mahdollisuus altavastaajan voittoon. Venäjä hävisi Yhdysvalloille alkusarjan päätösottelussa, mutta muniiko joukkue toisen ottelun putkeen ylimielisyyden takia? Jos Venäjä pääsee pelin ytimeen eikä kikkaile sen ulkopuolella, niin se on selvä suosikki voittamaan tämän ottelun. Maalivahtipelin etu on Venäjällä, joka tekee siitä selvän suosikin tässä ottelussa. Arvio: Venäjä 4-5, Tshekki 0-1 41 Lukukerrat
Jääkiekon MM-kisoissa alkusarjat on saatu pakettiin ja tänään pelataankin jo kuolemanottelut. Suomi kohtaa omassa puolivälieräkamppailussaan nuoren ja luisteluvoimaisen USAn. USA-Suomi kello 17:15 Leijonille on tulossa pitkälti samanlainen ottelu kuin toissailtana Kanadaa vastaan. Yhdysvallat saanee ottelussa yli 20 maalipaikkaa, joka tarkoittaisi 4-5 maalia. Mikäl Suomen hyökkäyspeli ei parane, niin Leijonien maalipaikat ovat puolet vähemmän mitä USAlla. Mikäli Suomi voittaa ottelun, se tarkoittaisi, että joukkue pelaisi kisojen parhaan ottelunsa. Ylivoimaisesti. Suomen kärkipelaajien kuormitus on ollut kovaa, joten vikkeliä jenkkipelaajia vastaan tulee tuskaisen kiireinen iltapuhde. Arvio: USA 4-5, Suomi 1-2 Katso myös muut päivän pitkävetovihjeet! 65 Lukukerrat
Jääkiekon MM-kisoissa on tänään tärkeä päivä, eikä vähiten Suomen kannalta, kun Leijonajoukkue kohtaa Sveitsin. Suomen alku kisoissa on ollut tahmea ja vaikea. Tappio Ranskaa vastaan on osoittautumassa ennakoitua kalliimmaksi. Varsinkin kun Sveitsi järjesti eilisillan ottelussaan MM-sensaation ja nousi Kanadaa vastaan jatkoaikavoittoon. Tilanne B-lohkossa on herkullinen. Maailmanmestaruutta puolustava Kanada johtaa lohkoa 13 pisteellä ja Sveitsi komeilee kakkospaikalla kaksi pistettä kanadalaisia perässä. Lohkon kolmannella sijalla on Tshekki, jonka jäljellä oleva otteluohjelma puoltaa heidän pudotuspeleihin etenemistä. Neljäntenä, eli viimeisellä jatkoonpääsemispaikalla majailee Suomi. Eteenpäin piste-ero ei ole suuri, mutta takanakin Norja hengittää niskaan ainoastaan yhden pisteen päässä. Mikäli Suomi onnistuu tänään kaatamaan Sveitsin ja […]
Jääkiekon MM-kisat käynnistyivät eilen perjantaina 5.5. Ensimmäinen kisapäivä tarjoili yhteensä neljä ottelua, kaksi molemmista alkulohkoista. Myös kisojen ensimmäinen yllätys nähtiin toisen kisaisännän, Saksan toimesta. A-lohko (Köln) Ruotsi-Venäjä 1-2 A-lohkon avausotteluna nähtiin huippukamppailu Ruotsin ja Venäjän välillä. Maalivahdit olivat pääosassa ottelussa. Venäjän maalilla torjunut Andrei Vasilevski ja Ruotsin maalia vartioinut Viktor Fasth nappasivat hyviä torjuntoja ottelun aikana. Ensimmäinen erä oli Ruotsin hienoista hallintaa. Ruotsi aloitti ottelun maalinteon avauserän loppupuolella Elias Lindholmin toimesta. NHL-seura Carolinassa pelaavan Lindholmin veto livahti Venäjän maalivahvin Andrei Vasilevskin jalkojen välistä sisään. Maaliin teki hyvän esityön Lindholmin seuratoverina Carolinassa pelaava Viktor Rask. Ensimmäisen erän puhuttavampia tilanteita oli Ruotsin Alexander […]
Perjantain MM-lätkän paras ottelu nähdään näiden kahden ison jääkiekkomaan kohtaamisessa. Molempien joukkueiden materiaalit ovat suoraan sanoen käsittämättömän hyvät. Tarkalleen ottaen nostan omilla papereillani nämä kaksi joukkuetta tämän vuoden parhaiksi ja täysin samalle viivalle. Vedonlyöjän kannalta juuri tälläiset ottelut ovat parhaita, koska molempien voittokertoimet ovat tasaväkiset 2,45 ja myös maalimäärät tuovat oman mahdollisuutensa, koska ottelu voi olla vähämaalinen tai sitten ketsuppipullon korkit lentelevät ympäriinsä. Venäjän yhteispelaaminen on näyttänyt paremmalta ja Ruotsilta voi tässäkin ottelussa odottaa paria hölmöä virhettä, joista itänaapurimme rokottaa takuuvarmasti. Päivän pitkävetovihjeet kallistuvatkin siis venäjän suuntan. Pelivihje: Venäjä @2,45 41 Lukukerrat
Suomi on kertoimienlaskijoiden toimesta asetettu erittäin radikaaliksi suosikiksi tähän otteluun, mutta se ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa. Suosikin asema on oikeutettu, mutta mitään ylikävelyä ei tulla näkemään. Valko-Venäjä on erittäin sinnikäs joukkue ja uskoisin vastassa olevan tiivistä puolustuspelaamista, joten maalipaikat tulevat olemaan harvassa. Siihen kun lisätään vielä Suomen hentoiset maalinteko-ongelmat, niin ihmettelen jos sinivalkoiset saavat yli kolme maalia aikaiseksi. Suomen puolustus on kuitenkin laadukkaampaa ja tiiviimpää kuin vastustajalla, enkä ihmettelisi vaikka Valko-Venäjä jäisi nollille ottelussa. Voittajavetoja ei kannata tähän kohtaamiseen iskeä, sillä kertoimet ovat valuneet käsittämättömän alas. Maalimäärissä piilee tämän ottelun vetovihje. Pelivihje: Suomi – Valko-Venäjä alle 4.5 maalia @2,08 33 […]
Jääkiekon MM-kisat käynnistyvät huomenna ja Leijonafanien odotus päättyy vihdoin Suomen aloittaessa kisaurakkansa heti avauspäivänä. MM-kisat ovat iso tapahtuma monille vedonlyöjille sekä totta kai myös vedonlyöntitoimistoille. Rahaa liikkuu suuntaan ja toiseen hyvinkin suuria määriä. Ahkeralla vedonlyöjällä on mahdollisuus mukaviin ansioihin tulevan parin viikon aikana, mutta se vaatii otteluiden seuraamista sekä nopeaa reagointia kaukalon ja sen ulkopuolisiin tapahtumiin. Siitä kuuluisasta pelionnestakaan ei ole haittaa! Nopeat reaktiot Ensimmäinen huomionarvoinen asia liittyy kilpailumuotoon. MM-kisat ovat lyhytkestoinen turnaus, eikä niitä näin ollen voida verrata runkosarjoihin. Tällaisissa turnauksissa joukkueiden on saatava riittävä suoritustaso esiin heti lohkovaiheessa. Pelaajat, jotka pelaavat alle oman odotustasonsa, eivätkä saa onnistumisia, kasaavat […]
Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki on tehnyt pelaajavalintansa perjantaina alkaviin MM-kisoihin. Suomen jääkiekkoliitto julkisti MM-joukkueen kokoonpanon maanantaina puoliltapäivin. Mukana on seitsemän ensikertalaista. Maalivahdit Korpisalo Joonas (Columbus Blue Jackets), Ortio Joni (Skellefteå AIK), Säteri Harri (HK Vitjaz) Puolustajat Hietanen Juuso (Dynamo Moskova), Honka Julius (Dallas Stars), Jaakola Topi (Jokerit), Järvinen Joonas (Kunlun Redstar), Kukkonen Lasse (Kärpät), Lajunen Ville (Jokerit), Lehtonen Mikko (HV 71), Ohtamaa Atte (Ak Bars Kazan) Hyökkääjät Aaltonen Juhamatti (IFK), Aaltonen Miro (HK Vitjaz), Aho Sebastian (Carolina Hurricanes), Filppula Valtteri (Philadelphia Flyers), Hännikäinen Markus (Columbus Blue Jackets), Kemppainen Joonas (Sibir Novosibirsk), Lajunen Jani (Tappara), Osala Oskar (Metallurg Magnitogorsk), Pihlström […]
Suomen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue pelaa tänään MM-loppuottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Pikkuleijonat voittivat eilen pelatun välieräottelunsa Venäjää vastaan 2-1 jatkoajan jälkeen. Suomi aloitti maalinteon toisessa erässä, kun Venäjän Pavel Koltygin joutui rangaistusaitioon kampituksesta. Jesse Ylönen vei Suomen 1-0 johtoon ylivoiman päätössekunneilla Santeri Virtasen ja Jesperi Kotkaniemen esitöistä. Pikkuleijonat pääsivät vielä toisen erän lopussa pelaamaan kahden miehen ylivoimaa, mutta tulosta ei syntynyt. Venäjä tuli peliin mukaan kolmannen erän alussa. Kirill Slepets onnistui ohittamaan Suomen maalia vartioineen Ukko-Pekka Luukkosen siirretyn rangaistuksen aikana. Molemmat joukkueet pääsivät kolmannessa erässä hakemaan ratkaisua ylivoimalla, mutta eivät siinä onnistuneet ja finalistia lähdettiin hakemaan jatkoajalle. 10-minuuttisen jatkoajan loppupuoliskolla Toni Utunen […]
Chicago Blackhawksin nuori tähtipelaaja Artemi Panarin liittyy Venäjän MM-vahvuuteen. Uutisoimme eilen Patrick Kanen liittymisestä Yhdysvaltojen MM-kisajoukkueeseen ja nyt seuratoveri Artemi Panarin on vahvistanut oman osallistumisensa kevään kiekkoturnaukseen. 25-vuotias venäläishyökkääjä iski päättyneellä NHL-kaudella 82 ottelussaan 74 tehopistettä, joten miehen saapuminen kisoihin on suuri voitto Venäjälle. Panarin edusti kotimaataan myös viime kevään MM-turnauksessa ja muodosti kymmeneen otteluun tehot 6+9 sijoittuen pistepörssissä toiseksi. Nuorukainen muodosti yhdessä Vadim Shipachyovin ja Jevgeni Dadonovin kanssa kisojen pelätyimmän hyökkäysketjun. MM-kisat alkavat 5. toukokuuta ja niistä on lupa odottaa kovatasoiset. Urheiluviihde tulee seuraamaan kisoja tiiviisti ja välittämään lukijoillensa tuhdin kattauksen MM-lukemista. 40 Lukukerrat
Patrick Kane liittyy USAn maajoukkueen MM-kisavahvuuteen. 28-vuotiaan kiekkotaiturin kausi NHL:ssä päättyi viime yönä, kun hänen edustamansa Chicago Blackhawks taipui Nashville Predatorsille 4-1 ja hävisi ottelusarjan tylysti 4-0. Kane kirjautti pudotuspeleissä tehot 1+1, joten näytettävää kansainvälisille areenoille jäi ehdottomasti. Tämän kauden runkosarjassa herra nakutti 82 ottelussaan tehot 34+55=89 ollen koko liigan pistepörssissä sijalla kolme. Kanen osallistumisesta kahden viikon päästä alkavaan MM-turnaukseen uutisoi Sportsnetin toimittaja John Shannon. “With Blackhawks eliminated, hearing that Patrick Kane will quickly confirm he’s going to the Worlds for USA.” 48 Lukukerrat
NHL-pelaajia ei nähdä ensi talvena Pyeongchangin olympialaisissa. NHL-johtohenkilöt ilmoittivat NHL:n jäämisestä pois olympiakiekosta maanantai-iltana Suomen aikaa. NHL-komissaari Gary Bettman on sanonut toistuvasti, että NHL-seurojen omistajat ovat olympiaosallistumista vastaan useiden syiden vuoksi. Suurin syy on 17 päivän tauko kesken kautta. NHL, sen pelaajajärjestö NHLPA, Kansainväinen Olympiakomitea KOK ja Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF neuvottelivat pelaajien osallistumisesta kuukausia, mutta neuvottelut eivät tuottaneet tulosta. NHL on ollut mukana olympialaisissa vuosina 1998-2014. Tuona aikana Suomi on saavuttanut kisoissa yhden hopean ja kolme pronssia. 38 Lukukerrat
Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue voitti Yhdysvalloissa järjestettävien MM-kisojen toisessa ottelussaan ylivoimaisena pidetyn Kanadan 4-3. Kanada otti heti ottelun alussa kuskin paikan, mutta Suomi puolusti tehokkaasti ja piti Kanadan poissa maalipaikoilta. Sanni Hakala vei lopulta Suomen 1-0 johtoon ajassa 18.42 Susanna Tapanin syötöstä. Kanada iski pelin kuitenkin salamannopeasti tasoihin, kun Marie-Philip Poulin yllätti Suomen maalia vartioineen Noora Rädyn vain 27 sekuntia myöhemmin. Toinen erä sai upean alun Suomen päästessä pelaamaan ylivoimaa. Petra Nieminen laukoi kiekon maaliin puolen minuutin ylivoimapelaamisen jälkeen. Syöttöpisteet osumaan keräsivät Minnamari Tuominen ja Susanna Tapani. Kanada tasoitti ottelun jälleen nopeasti. Suomi kuitenkin sisuuntui ja Kanadan maalia vartioinut Emerance Maschmeyer sai kaivaa kiekon selkänsä […]