New York Knicks teki Kevin Durantin siirron ohella offseasonin kenties nimekkäimmät kaappaukset. Joukkue teki sopimukset Chicago Bullsista vapautuneiden korkean profiilin pelaajien Derrick Rosen ja Joakim Noahin kanssa. Kun Knicksissä pelasi jo ennestään tähtilaituri Carmelo Anthony, oli odotukset asetettu korkealle.
Ennen kauden alkua vuoden 2011 NBA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu takamies Rose kuvaili vahvistunutta Knicksiä “superjoukkueeksi”. Kentälle tämä ei kuitenkaan ole koko kautena heijastunut, ja joukkue majaileekin itäisessä konferenssissa kolmanneksi viimeisellä sijalla. Pudotuspelihaaveet ovat joutaneet jo aikoja sitten romukoppaan.
Syitä Knicksin huonoon menestykseen on monia. Näkyvin niistä on ollut joukkueen ykköstähden Carmelo Anthonyn ja legendaarisen valmentajan, nykyisen Knicksin toimitusjohtajan Phil Jacksonin väliset erimielisyydet. Jackson on tiettävästi yrittänyt kaupitella “Meloa” sekä Boston Celticsiin, että Los Angeles Clippersiin. Anthonyn sopimuksessa on kuitenkin siirron estävä pykälä, josta Jackson olisi halunnut hänen luopuvan. 32-vuotias laitahyökkääjä kuitenkin päätti pysyä New Yorkissa, tehden samalla selväksi ettei häntä ole kohdeltu sopivalla tavalla.
Kovan hehkutuksen saattelemana Isoon Omenaan saapuneet Rose ja Noah eivät ole saaneet aikaan odotetunlaisia sankaritekoja. Vuoden 2008 ykkösvaraus Rose ei ole enää vuosiin ollut uransa parhaiden aikojen tasolla, mutta on kuitenkin heittänyt keskimäärin 18 pistettä ottelua kohden. Nykypäivän NBA:n huipputakamieheltä vaaditaan kuitenkin osumatarkkuutta kolmen pisteen kaaren takaa. Rose on heittänyt tällä kaudella sisään vaatimattomat 21,7% kolmosistaan, keskimäärin yhden joka viidennessä ottelussa. Noah puolestaan pelaa huonointa kauttaan sitten tulokasvuoden 2007-08. Pistekeskiarvo on lohduton 5 pistettä/peli, ja levypallotkin tarttuvat huonoiten 8 sesonkiin. Noah ei tuo Knicksin hyökkäyspelaamiseen yhtään mitään. Urheilullisuuden puutteen takia sentteri ei pärjää korin alla vahvoja ja liikkuvia puolustajia vastaan, eikä hyppyheitto kuulu lainkaan hänen valikoimaansa. Juuri tämä heittouhkan puute hankaloittaa koko joukkueen hyökkäyspeliä, sillä Noah ei saa houkuteltua vastustajan isoja miehiä pois korin alta, ja täten pienempien pelaajien on erittäin hankala ajaa korille. Kaiken kruuna surkea vapaaheittoprosentti: 43,6%.
Kaikesta huolimatta Knicksin pelissä on ollut tällä kaudella myös jotain positiivista. Nuori iso laitahyökkääjä Kristaps Porzingis on lyönyt viimeistään nyt itsensä läpi NBA-tasolla. Toista kauttaan liigassa pelaava Porzingis on kirjauttanut keskimäärin 18,1 pistettä, 7,3 levypalloa ja 2,0 torjuntaa ottelua kohden. Myös kolmosprosentti on kiitettävä 35,6. New Yorkissa uskotaankin latvialaisen olevan se pelaaja, jonka ympärille Knicks voi tulevaisuudessa rakentaa menestyksekkään joukkueen. Tämän “superjoukkueen” esitykset on nimittäin nähty.