Pudotuspeliasetelmat: Edmonton Oilers

Edmonton Oilers siirtyi NHL:ään kaudeksi 1979-80, ja onnistui kokoamaan superjoukkueen, voittaen Gretzkyn ja kumppaneiden johdolla 5 Stanley Cupia vuosina 1984-90. Viime aikoina Edmontonissa ei kuitenkaan ole juhlittu, sillä edellisen kerran joukkue selviytyi pudotuspeleihin kaudella 2005-06, jolloin se ylsi aina finaaleihin asti. Nyt kymmenen kauden kuiva putki kuitenkin päättyy, kun Oilers nähdään jälleen kevään ratkaisupeleissä. Runkosarjassa joukkue sijoittui tyynenmeren divisioonassa toiseksi, ja koko liigassa kahdeksanneksi recordilla 47-26-9, joka on Oilersin paras sitten kauden 1986-87.

Edmontonissa nähtiin huikea loppukausi, kun Oilers voitti viimeisistä 15 ottelustaan 12. Loukkantumishuolia joukkueella ei ole, sillä sairastuvalla on ainoastaan muutenkin vain 31 ottelua pelannut laitahyökkääjä Tyler Pitlick. Hän kärsi polvivamman jo joulukuussa, eikä pelaa enää tällä kaudella.

Suurin yksittäinen syy Oilersin menestykseen on keskushyökkääjä Connor McDavidin ylivertaisuus. Vasta 20-vuotias kanadalainen toimii joukkueen kapteenina, ja voitti koko NHL:n pistepörssin uskomattomilla tehoillaan 30+70. Oilers onkin kuin eri joukkue kun McDavid ei ole kentällä. Myös saksalaishyökkääjä Leon Draisaitl on pelannut huippukauden. 21-vuotiaan Draisaitlin runkosarjan tehoiksi kirjattiin 29+48. Vahvan hyökkäyksen takana suurin kysymysmerkki on ollut joukkueen verrattain nimetön puolustus. Pakiston johtohahmona on häärinyt Andrej Sekera, joka saalisti runkosarjassa tehot 8+27. Maalivahtiosastolla Cam Talbot on kantanut vastuun lähes kokonaan itse, aloittaen 73 ottelussa. Lepoa Talbotille on tarjoamassa 24-vuotias Laurent Brossoit, joka on pelaamissaan otteluissa kirjauttanut kelpo tilastot.

Ensimmäisellä kierroksella Oilers kohtaa San Jose Sharksin. Kauden keskinäiset ottelut ovat menneet Oilersille 3-2, joista viimeiset kolme kohtaamista ovat päättyneet Edmontonin voittoon. Vahvemman loppukauden pelannut Oilers lähtee ottelusarjaan hienoisena ennakkosuosikkina, mutta joukkueen kokemattomuus pudotuspeleissä saattaa näkyä ylimääräisenä mailan puristamisena. Odotettavissa on pitkä ottelusarja, jossa ratkaisua saatetaan hyvinkin hakea seitsemännestä ottelusta. Tässä kohtaa Edmontonin kotietu tulisi olemaan kultaakin kalliimpaa.

371 Lukukerrat