KHL pitkävetovihjeet: Dinamo Minsk – Magnitogorsk

Suomen aikaa klo 18:30 alkavassa ottelussa ovat vastakkain kaksi maalintekovoimaista joukkuetta, joista vain toinen on vahva myös puolustuksessa. Joukkueet ovat Dinamo Minsk sekä Magnitogorsk.

Dinamo Minsk on tällä hetkellä läntisen konferenssin kahdeksannella sijalla, kun joukke on kerännyt 43 otteluun yhteensä 48 pistettä. Joukkueen maalisuhde on negatiivinen 128:135, eikä hyvä maalintekovoima riitä korvaamaan puolustuksen riittämättömyyttä. Joukkue on viidestä edellisestä pelistään voittanut peräti kolme, mutta kaksi näistä on tullut heittopusseja vastaan. Joukkueen suurin ongelma on oman pään pelaaminen, eikä siihen ole löytynyt vastausta ennen päivän ottelua.

Magnitogorsk on jokaisella osa-alueella laadukkaampi joukkue

Magnitogorsk on puolestaan tällä hetkellä itäisen konferenssin kärkipaikalla, kun joukkue on kerännyt 43 otteluun yhteensä 66 pistettä. Joukkueen maalisuhde on loistava 152:108 ja tähän on monenkaan joukkueen todella vaikea vastata. Viidestä edellisestä ottelusta Magnitka on voittanut kolme ja hävinnyt kaksi. Molemmat tappiot olivat kärkikastin joukkueita, eikä Dinamo Minskin kaltaiset joukkueet yleensä pääse nauttimaan pisteistä Magnitogorskia vastaan.

Markkinat tarjoavat Magnitogorskin varsinaisen peliajan voitosta 1.90 kertoimen  ja sen voit napata riskittömästi ilmaisvedolla vetolapulle alla olevasta painikkeesta tai linkistä. Ilmaisvedon suuruuden voit määrittää itse!

KHL vetovihjeet 29.12.2021

Kohde: Dinamo Minsk – Magnitogorsk
vihje: Magnitogorsk
Kerroin:
1.90

Kurkkaa parhaat vedonlyöntibonukset tästä

594 Lukukerrat