Markkanen ilmoittautui NBA-draftiin – mihin joukkueeseen superlupaus päätyy?

Suomalaisen koripalloilun suurin tulevaisuuden toivo Lauri Markkanen ilmoitti eilen illalla Suomen aikaa ilmoittautuvansa odotetusti tulevan kesän NBA-varaustilaisuuteen. Täten Markkasen yliopistoura Arizonassa tulee jäämään yhden kauden mittaiseksi.

Markkasen edustama Arizona selvisi yliopistoliiga NCAA:n pudotuspeleissä 16 parhaan joukkoon, kunnes hävisi hieman yllättäen Xavierin yliopistolle. Pelaamissaan 37 ottelussa Jyväskylästä maailmalle lähtenyt iso laitahyökkääjä heitti keskimäärin 15,6 pistettä ja kahmi 7,2 levypalloa. Kolmosprosentti 42,3% oli koko joukkueen paras, samoin vapaaheittoprosentti 83,5%.

Useimpien asiantuntijoiden ennusteissa Markkasen nimi tultaisiin kesällä huutamaan numerolla 8-10, pahimmillaankin 15 ensimmäisen joukossa. Varaukset 8-10 kuuluvat todennäköisimmin Minnesota Timberwolvesille, Sacramento Kingsille ja Dallas Mavericksille. Kaikki nämä ovat Markkasen kannalta hyviä vaihtoehtoja, sillä peliaikaa pitäisi olla tarjolla.

Minnesota Timberwolves on melko nuori joukkue. Suurimmat talentit löytyvät kuitenkin Markkasen onneksi muilta pelipaikoilta. Takamiehet Ricky Rubio ja Zach LaVine ovat parantaneet peliään vuosi vuodelta, ja etenkin Rubio tunnetaan ennen kaikkea erinomaisesta pelinrakentelusta. Pienen laitahyökkääjän paikalta löytyy vuoden 2014 ykkösvaraus Andrew Wiggins. Joukkueen suurin tähti, vuoden 2015 ykkösvaraus Karl-Anthony Towns on Markkasen tapaan iso mies, mutta pelaa ensisijaisesti sentterinä. Towns on selvästi Markkasta fyysisempi, ja pelaakin enemmän korin alla. Suomalaista puolestaan pidetään kenties koko varaustilaisuuden parhaana heittäjänä, myös kolmen pisteen kaaren takaa. Minnesotassa varmasti oltaisiinkin innoissaan mitä tämä kaksikko saisi tulevaisuudessa aikaiseksi.

Sacramento Kings teki loppukaudesta radikaalin ratkaisun myydessään suurimman tähtipelaajansa sentteri DeMarcus Cousinsin New Orleansiin. Kings onkin juuri aloittanut uudelleenrakentamisen, ja Markkanen olisi etenkin pitkiä pelaajia kaipaavalle joukkueelle hyvä tukipilari. Sacramentolla on varausvuoro todennäköisesti myös hieman aikaisemmin ensimmäisellä kierroksella, joten tämän vuoden draft voi olla joukkueen tulevaisuuden kannalta äärimmäisen tärkeä. Kingsistä Markkanen saisi todennäköisimmin peliaikaa, sillä tämän hetken rosteri on hyvin takamiespainotteinen.

Dallas Mavericks on puolestaan aivan oma lukunsa. Joukkueessa pelaa yhä lajilegenda Dirk Nowitzki, jonka pelityylilssä on paljon samaa Markkasen kanssa. Saksalainen on kuitenkin jo 38-vuotias, ja tuleekin todennäköisesti lopettamaan menestyksekkään uransa viimeistään muutaman vuoden päästä. Sillä välin Nowitzkilla voisi olla Markkaselle paljon annettavaa, eikä nuorukainen voisikaan toivoa parempaa mentoria. Mavericks hankki äskettäin isoon päähän nuoren Nerlens Noelin, joka sopisi pelityyliltään loistavasti Markkasen parivaljakoksi Dallasin isoon päähän. Noel pelaa lähes pelkästään korin alla, ja pystyy hyvällä fysiikallaan puolustamaan lähellä koria ja taistelemaan levypalloista. Tämän hetken Mavericksissa Nowitzki ja Noel täydentävät toisiaan hyvin, ja muutaman vuoden päästä Nowitzkin tilalla saatetaankin nähdä Suomen Lauri Markkanen. Tämä on kuitenkin se suurin ongelma, jos Markkanen ylipäätään Dallasiin päätyy: Nowitzkin korvaaminen on käytännössä mahdotonta. Samantyylisinä pelaajina vertailu saksalaiseen supertähteen tulisi olemaan väistämätöntä.

Vaaditaan kuitenkin jättiyllätys, ettei Markkasesta tulisi kesäkuun 22. päivä pienimmällä varausnumerolla huudettu suomalainen. Tätä meriittiä kantaa nimittäin nykyään Barcelonassa palloileva takamies Petteri Koponen, jonka Philadelphia 76ers varasi ensimmäisen kierroksen viimeisellä eli 30. vuorolla vuonna 2007. Koposen NBA-debyytti on Suomi-fanien harmiksi antanut odottaa itseään. Suomalaisista NBA:ssa ovat pelanneet ainoastaan Hanno Möttölä (155 ottelua) ja Erik Murphy (24 ottelua).

337 Lukukerrat