Ottelun lähtökohdat
UBS Arenalla isännöivä NY Islanders yrittää katkaista synkän alkukauden, kun vieraaksi saapuu kovassa vireessä oleva Edmonton Oilers. Islanders on itäisen konferenssin viimeisenä, kolme ottelua, nolla pistettä ja maalisuhde 7–13. Joukkue on hävinnyt kaikki ottelunsa – Penguinsille 4–3, Capitalsille 2–4 ja Jetsille 2–5 – eikä ole vielä löytänyt peliinsä tasapainoa. Puolustus on ollut epävarma, ja maalivahtipeli ailahtelevaa. Oilers sen sijaan on aloittanut kautensa mallikkaasti. Läntisen konferenssin nelossijalla oleva joukkue on kerännyt kolmesta ottelusta viisi pistettä ja maalisuhteen 8–5. Avaustappion jälkeen (Flames 3–4 VL) Edmonton on napannut kaksi vakuuttavaa voittoa: Vancouverista 3–1 ja New York Rangersista 0–2.
Joukkueiden vire ja tilastot
Islandersin alkukausi on ollut heikko lähes kaikilla osa-alueilla. Joukkueen vahvuutena tunnettu puolustus ja kurinalaisuus eivät ole pitäneet, ja kolmessa ottelussa 13 päästettyä maalia on karua luettavaa. Hyökkäyksessä yritystä on, mutta tehot ovat jääneet piippuun. Ennusteiden mukaan Islanders on jälleen lähellä pudotuspeliviivaa, mutta ei todennäköinen jatkaja (piste-ennuste 89, playoff-todennäköisyys 40 %). Oilers puolestaan näyttää löytäneen nopeasti rytminsä, ja maalivahtipeli on ollut positiivinen yllätys. Joukkueen tähtipelaajat ovat alkaneet tuottaa tulosta ja viisikkopeli toimii. Ennuste 109 pistettä ja 92 % playoff-todennäköisyys tekevät Edmontonista jälleen mestaruushaastajan.
20€ depo = 800 ilmaiskierrosta rajoitetun ajan! Lue lisää ja pyöräytä rullia!
Pelivihje ja tulosveikkaus
Ottelun asetelma on selkeä. Islanders on pahassa kriisissä, eikä mikään osa-alue näytä toimivan kunnolla. Oilers pelaa tällä hetkellä varmaa ja energistä jääkiekkoa, ja sen hyökkäys on liian laadukas Islandersin haparoivalle puolustukselle. Vaikka ottelu pelataan New Yorkissa, vierasjoukkueen tasoero ja vire ovat merkittävät. Islandersin täytyy onnistua täydellisesti, jos se aikoo edes haastaa Oilersin.
Tänään betsataan Betizyllä! (25€ ilmaisveto)
Pelivihje Edmonton Oilers voittaa varsinaisella peliajalla
Tulosveikkaus NY Islanders – Edmonton Oilers 1–4

