Viime vuosikymmeninä suomalaiset ovat niittäneet menestystä varsin monessa eri urheilulajissa, mutta katsoipa asiaa miltä kantilta tahansa, kovin moni suomalaisurheilija ei ole pystynyt omissa urheilulajeissaan yhtä huikeisiin urheilusuorituksiin kuin Teemu Selänne ja Jari Litmanen. Tai kuten pelinumeroilla asia ilmaistaisiin – kasi ja kymppi. Molemmat sekä Selänne että Litmanen tekivät Suomen mittakaavassa suorastaan ennennäkemättömän kansainvälisen uran. Penkkiurheilijalle tämä oli varsinaista mannaa, sillä miesten urat olivat miltei samanmittaiset. Siinä missä Selänteen aktiivivuodet kaukalossa ajoittuivat välille 1989-2014, Litmanen puolestaan dominoi futisnurmikoilla vuosien 1987 ja 2011 välillä. Piditpä siis 80-luvun lopun ja 2010-luvun alussa futiksesta tai jalkapallosta, oli meillä suomalaisilla aina kansainvälisesti arvostettuja staroja maailman […]
Valioliiga
Valioliigan 2022-23 tittelikilpailu tulee olemaan kova, ja kun kausi päättyy vasta toukokuun viimeisenä viikonloppuna, on vielä paljon pelattavaa. Käänteiden myötä Valioliiga on kuitenkin muuttunut huomattavasti valtarakenteeltaan. Erityisesti Arsenalille mestaruus on vaakalaudalla ja mahdollisuudet tittelin voittamiseen eivät ole millään tavalla varma asia. Arsenal nautti johtoasemasta hetken aikaa, mutta Manchester City voitti Arsenalin 3-1, vei pisteet ja nousi 51 pisteellä sarjataulukon kärkeen. Johtoaseman menettäminen johtui Arsenalin puolustajien Kenyo Tomiyasun ja Gabrielin tekemistä virheistä. Valta-aseman vaihtuminen Valioliigassa Manchester Cityn maalinteko alkoi 24. minuutilla, kun Takehiro syötti pallon suoraan Kevin De Bruynen jalkoihin, joka ohjasi pallon ovelasti verkkoon. Arsenal tasoitti sitten avauspuoliajan toisella puoliskolla […]