Suosituimmat jalkapalloliigat vedonlyöntiin

Jalkapallo vedonlyönti on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta ja aktiivisille jalkapallon seuraajille onkin tarjolla paljon eri sarjoja sekä liigoja, joista voi lyödä vetoja. Suosituimmat jalkapalloliigat vedonlyönnissä ovat suurimmat sarjat, joita loogisesti seurataankin eniten. Eniten rahaa liikkuu Englannin Valioliigassa, Espanjan Primera Divisionissa, Italian Serie A:ssa ja Saksan Bundesliigassa. Kyseiset sarjat ovat Euroopan kovatasoisimmat sarjat.

Jalkapallovedonlyönti voi olla tuottavaa

Osaava henkilö voi tehdä jalkapallon seuraamisesta kannattavan harrastuksen. Tarvitaan vain tietoa jalkapallosta sekä vedonlyönnistä. Vedonlyöntimarkkinat näyttelevät suurta osaa tässä yhtälössä, mutta hyvällä lajituntemuksella pääsee jo todella pitkälle. Jalkapallovedonlyönnissä pyörii valtavia summia vuosittain ja yllättävän moni pelaaja nykyään elättää itsensä täysin vedonlyönnillä.

Kun lyödään vetoa jalkapallosta, toimii se samalla periaatteella kuin muissakin lajeissa. Kohdevalikoimat ovat valtavia varsinkin suuriin sarjoihin, mutta yleisesti kohteiksi valitaan ottelun voittajia tai maalimääriä. Erikoiskohteita on tarjolla isompiin otteluihin useita satoja, mutta nämä ovat huomattavasti monimutkaisempia käyttää pitkässä juoksussa tuotollisena.

Jalkapallo vedonlyöntiä ympärivuoden

Jalkapallokohteita on myös pelattavissa ympäri vuoden, sillä tarjolla on niin monia sarjoja. Tämän ansiosta ei tarvitse pitää kesälomia kuten jääkiekon kanssa vaan kassa kiertää päivästä toiseen jatkuvasti. On tietenkin vaikeaa pitää tarkkaa kirjaa useasta eri sarjasta, mutta niiden kanssa pallottelemalla huomaa mikä on oma kapasiteetti ja miten sarjoja kannattaa sekoittaa. Normaalisti paras tapa on pitää tarkasti silmällä mahdollisimman vähän eri liigoja, jotta kaikki mahdollinen informaatio on saatu talteen ja näin voidaan haastaa operaattoreita ja tehdä vedonlyönnistä tuotollista.

Jalkapallon vedonlyönnin yksi parhaista puolista on laaja tarjonta, eikä pelkästään otteluiden määrässä vaan myös missä ja millä kertoimilla aikoo vetonsa tehdä. Operaattoreita on markkinoilla myös satoja ja suurella osalla näistä on eri suuruisia kertoimia tietyille tapahtumille. Toinen operaattori voi tarjota huomattavasti isomman kertoimen joukkueen X voitolle kuin toinen ja näin voidaan jatkuvasti kilpailuttaa markkinaa ja maksimoida tuotot. Jalkapallo on suurin vedonlyönnin laji, joten jokaiselta operaattorilta löytyy tarjonnastaan satoja kohteita sekä kertoimia otteluihin.

 

Yleisimmät jalkapallovedonlyönnin kohteet

Yleisin jalkapallovedonlyönnin vetotyyppi on ottelun voittaja. Siinä valitaan kumpi joukkueista tulee voittamaan ottelun. Jalkapallossa on kolme mahdollista lopputulosta, kuten monissa muissakin lajeissa kaikille tuttu kotivoitto, tasapeli tai vierasvoitto (1X2). Valtaosa pelaajista asettaa panoksensa juuri otteluvoiton puolesta ja tämä on ehdottomasti yksi parhaista pelikohdevalinnoista.

Tuplamahdollisuus

Tuplamahdollisuus on toinen suosittu vetomuoto. Siinä voidaan yhdistää kaksi eri lopputulosta ottelusta, eli esimerkiksi 1X tarkoittaa, että kotivoitolla sekä tasapelillä veto on voittava. Nämä laskevat kertoimia huomattavasti, mutta jos kyseessä on esimerkiksi altavastaaja, voidaan tasapelin mukaan ottamisella nostaa voiton mahdollisuuksia huomattavasti. Esimerkiksi jos todennäköisyydet otteluun ovat 1X2 – 20%-30%-50% tarkoittaa 1X vetomuoto, että osuman todennäköisyys kasvaa yhteensä 50% kun mukana on kotivoiton lisäksi myös tasapeli.

Tasoitusvedot

Tasoitusvedot ovat yksinkertainen, mutta silti todella vaikea vetomuoto. Jalkapallovedonlyönnissä tasoitusvedot ovat suosittuja, varsinkin jos joukkueilla on huomattava tasoero. Tasoitusvedoissa annetaan toiselle joukkueista hypoteettisesti maalietua. Esimerkiksi Liverpool -1 tarkoittaa, että ottelun alkaessa joukkueella on hypoteettisesti -1 maali. Mikäli vastassa on huomattavasti heikompi joukkue, voidaan tasoituvedolla nostaa kertoimia suuremmiksi. Tässä tapauksessa jos pelataan Liverpool -1 voittoa, tulee joukkueen voittaa vähintään kahdella maalilla, jotta veto on voittava.

Maalimäärävedot jalkapallovedonlyönnissä

Jalkapallo-otteluissa veikataan todella usein maalimääriä. Näissä tarkat seuraajat voivat myös tehdä tuottoisia vetoja, varsinkin jos tiedossa on informaatiota jota operaattorilla ei ole. Ajatellaan että esimerkiksi tiedät ettei joukkueen paras maalintekijä tule olemaan kokoonpanossa, mutta tämä ei ole vielä kaikkien tiedossa, voit saada hyvinkin mainion ylikertoimen kun pelaat pienempi maalista ottelua. Maalimäärävedoissa käytetään useimmiten lukuja yli/alle 2.5 tai yli/alle 3.5 maalia.

 

538 Lukukerrat