Vetovihjeet: US Open tennis

Suomalaisväriä Grand Slam turnauksessa

Yksi vuoden suurimmista tennisturnauksista starttasi eilen ja ensimmäiset ottelut saatiin kunnialla pelattua loppuun asti. Otteluissa ei vallitsevan tilanteen takia ole katsojia, eikä myöskään linjatuomareita, mutta kaikki nämä ollaan korvattu tietotekniikan avulla. Nyt yleisön äänet tulevat virtuaalisena ja rajan ylittävät pallot huomataan tietokoneen avulla. Näin ollaan voitu minimoida ihmisten määrä otteluissa.

Suomalaisväriä nähdään ätnään klo 18:00, kun Emil Ruusuvuori kohtaa slovenialaisen Aljaz Bedenen, joka on ATP ranking listan sijalla 53. Ruusuvuori teki pienen nousun samalla listalla ja on nyt sijoitettuna 92. sijalle.

Ruusuvuori näyttä jo TOP10 pelaajaa Matteo Berretiniä vastaan, että nuori tulokas on valmiina haastamaan kenet tahansa ja siihen on myös täydet mahdollisuudet. Tämän päivän ottelussa oikeat todennäköisyydet ovat 50/50 vaikka kertoimet hieman muuta väittävätkin. Syy tähän on varmasti Bedenen Grand Slam kokemuksessa, jonka painoarvo ilman yleisöä pelattavissa otteluissa on hyvinkin pieni. Ruusuvuoren fysiikalle ei tuota lainkaan ongelmia pelata tarvittaessa täydet viisi erää, jotta voittaja saadaan ratkaistua. Monipuolinen suomalainen kelpaa hyvin peleille kertoimella 2.00

Mobilebet – paras vedonlyöntibonus

✔️ 400% bonus
✔️ Loistava kohdevalikoima
✔️ Mobiiliystävällinen
✔️Loistava netticasino
✔️ pelaa ilman rekisteröitymistä

Tennis veikkausvihjeet 1.9.2020

Kohde: Ruusuvuori E. – Bedene A.
vihje: Ruusuvuori E.
Kerroin:
2,00

Kohde: Sinner J. – Khachanov K.
vihje: Khachanov K.
Kerroin:
1,55

Kohde: Lopez F. – Carballes Baena R.
vihje: Lopez F.
Kerroin:
1,47

Katso myös edelliset pitkäveto vihjeet


Pallomeri.net tarjoaa Vedonlyöntivihjeet lähteistä- osion.