Vetovihjeet NHL

Colorado Avalanche selkä seinää vasten toisen kerran

Dallas Starsilla oli jo ottelusarjan viidennessä ottelussa mahdollisuus lähettää Colorado Avalanche kesälomalle, mutta monivaiheisen ottelun jälkeen tätä skenaariota ei kuitenkaan nähty. Colorado onnistui luomaan enemmän malintekopaikkoja ja viimeistelykin oli paremmalla tasolla.

Suomalaisittain ottelussa on paljon seurattavaa, sillä Coloradon riveissä viilettää erinomainen maalintekijä Mikko Rantanen ja Dallas Starsin riveissä kiekollisen puolustajan virkaa toimittaa Miro Heiskanen, joka on pudotuspelien pistepörssin 5. sijalla (4+14) eli yhden sijan alempana kuin Rantanen (6+12).

Kovatempoinen Colorado voi onnistua jatkamaan ottelusarjaa vielä seiskapeliin, mikäli edellisen ottelun teema jatkuu vielä tulevanakin yönä. Maalivahtiosastolla voidaan nähdä erikoisiakin peliliikkeitä, mutta nämä eivät juurikaan vaikuta ottelun arviointiin.

Kertoimista löydetään hieman ilmaa Colorado Avalanchen lopullisen voiton puolesta, sillä markkinatoppi on 1.85 eli 54% todennäköisyys. Oikeasti arviossa voiton mahdollisuus on lähellä 60%, joten Coloradon puolesta saadaan mainio peli-idea yön huippuotteluun.

Mobilebet – paras vedonlyöntibonus

✔️ 400% bonus
✔️ Loistava kohdevalikoima
✔️ Mobiiliystävällinen
✔️Loistava netticasino
✔️ pelaa ilman rekisteröitymistä

NHL veikkausvihjeet 3.9.2020

Kohde: Dallas Stars – Colorado Avalanche
vihje: Colorado Avalanche ML (sis.JA+RL)
Kerroin:
1.85

Katso myös edelliset pitkäveto vihjeet


Pallomeri.net tarjoaa Vedonlyöntivihjeet lähteistä- osion.