Vedonlyöntivihjeet KHL: Ak Bars Kazan – Spartak Moskova

Ak Bars Kazanin joukkuetta arvostellaan liikaa paperilla eikä peliesitysten mukaan

Suomen aikaa klo 17:00 alkavassa ottelussa vastakkain ovat ennakoissa ylemmän kastin joukkueisiin kuuluva Ak Bars Kazan sekä parempaan keskikastiin kuuluva Spartak Moskova. Päivän ottelussa kotivoittoa liioitellaan melko suuresti ja se antaa loistavan peli-idean.

parhaat kasinot

Itäisen konferenssin neljännellä sijalla majaileva Ak Bars Kazan ei ole esiintynyt ennakoiden odottamalla tavalla. Joukkue on kerännyt 10 ottelussa 13 pistettä ja tehnyt yhteensä vain 20 maalia. Se tarkoittaa vain kahta tehtyä maalia per ottelu, joka on laadukkaalle joukkueelle aivan liian vähän. Kazanilaisten onneksi päästettyjä maaleja on vain 19, joka on marginaalisesti hieman alle 2 per ottelu. Kuitenkin maalinteko-ongelmat ovat nousseet suureen rooliin ja ilman raudanlujaa puolustusta joukkueen pistesaldo näyttäisi täysin erilaiselta.

Ak Bars Kazan onkin pelannut viimeiset kuusi ottelua alakastin joukkueita vastaan ja silti onnistunut näissä tekemään vain yhdeksän maalia. Yhdeksän maalia kuuteen otteluun alakastin joukkueita vastaan on todella vähän. Puolustuksen ansiosta joukkue on kuitenkin näistä voitanut viisi.

Spartak Moskova on myös laadukas ja monipuolinen joukkue, joka voi haastaa kärkijoukkueitakin. Vierasjoukkueen varsinaisen peliajan voittokerroin onkin mieletön 4.05. Vaikka joukkueella onkin alla vierasottelu kahden päivän takaa ja kotietu ei tänään ei ole Spartakin puolella, on kertoimet silti aivan tuulesta temmattuja. Peleihin otetaankin tänään mega kerroin!

 

KHL vetovihjeet 26.9.2021

Kohde: Ak Bars Kazan – Spartak Moskova
vihje: Spartak Moskova
Kerroin:
4.05

Pelaa huippu kertoimilla aina

Katso myös edelliset pitkävetovihjeet


Pallomeri.net tarjoaa Vedonlyöntivihjeet lähteistä- osion.