URHEILUVIIHDE

Parhaat veikkausvihjeet ja bonustarjoukset

Jalkapallon EM-kisat: Sveitsi – Turkki

Kumpikaan joukkueista ei lähde pelaamaan tasapelistä

Sveitsi tarvitsee ottelusta voiton, jotta se pääsee A-lohkosta jatkopaikkaan käsiksi. Turkki voi joutua kotimatkalle vaikka joukkue onnistuisikin kaivamaan voiton ottelusta ja se on hyvin epävarmaa, sillä Turkin pelaaminen on ollut järkyttävää.

Sveitsi – Turkki

Ottelu pelataan Bakussa ja paikalle odotetaan viisinumeroinen määrä Turkin faneja. Vaikka Turkilla ei ottelussa ole juurikaan panosta, olisi loistava hetki pestä kasvonsa katastrofaalisen turnauksen viimeisessä ottelussa fanien edessä. Sveitsi puolestaan tekisi voitolla paljon, sillä ilman voittoa joukkueen turnaus päättyy ennen aikojaan hyvin suurella todennäköisyydellä.

Sveitsin tulokset eivät puhu joukkueen puolesta, mutta oikeasti kyseessä on kohtalaisenkin laadukas joukkue. Sveitsi onkin otteluun lähdettäessä ehdoton ennakkosuosikki, mutta Turkin fanit voivat tehdä lopputulokseen paljon. Kun joukkueita verrataan pelaaja vs pelaaja, on Sveitsin etu hyvinkin marginaalinen, joten pelivihje otetaan maalimääristä.

Kun kummalekaan joukkueelle ei kelpaa tasapeli ja motivaatiotekijät otetaan huomioon, nousee ottelun profiili runsasmaaliseksi. Turkilla on ottelussa vain voitettavaa ja Sveitsin puolestaan on pakko voittaa. Maalimääristä yli 2.5 maalia antaa mainion 1.80 kertoimen ja se laitetaan peleihin mukaan.

EM-kisat vetovihjeet 20.6.20214

Kohde: Sveitsi – Turkki
vihje: Maalit yli 2.5
Kerroin:
1.80

Nappaa 50€ ilmaisveto

Katso myös edelliset pitkävetovihjeet


Pallomeri.net tarjoaa Vedonlyöntivihjeet lähteistä- osion.